Runonetin kuukauden runot vuosilta 1997 -2007

Tältä sivulta voit lukea runoja aiemmilta vuosilta.
Klikkaamalla haluamaasi vuosi-linkkiä, pääset suoraan kyseisen vuoden runoihin

1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Vuosi 2007

Joulukuun runoilija: Nina Lintunen, 14 v.

Joulu-runo

Joulua odottelen,
silmäni suljen,
kinkun tuoksun nenässäni tunnen,
on joulun aika ihanaa,
aikaa saa viettää perheenkaa.

on aikainen aamu,
isä tulee herättää ja sanoo,
että nyt on sitten jouluaatto,
kahdeksalta lastenohjelmia katsellen,
lahjojen avaamista odotellen.

Kun kuusi on koristeltu,
on päivällisen aika,
hieno ateria kinkkua ja kaikkea,
kynttilän kauniissa valossa.

Ilta on tullut,
kaikki siirtyy kuusen viereen,
valokuvia otetaan,
isoja paketteja ihaillaan.

Aika on tullut,
lahjat jaetaan ja avataan,
isää ja äitiä kiitetään ja halataan.

Kritiikki:

Hollolassa asuvan Nina Lintusen (14v.) Joulu-runo on ajankohtainen, läsnä oleva ja tuo lukijalle hyvän mielen. Runossa välittyy joulun odotus ja aaton tunnelma. Joulukuun runoilija Nina Lintunen kirjoittaa aistivoimaisesti ja vapautuneesti

Taija Tuominen

Elokuun runoilija: Elina Kivelä, 14v.

Nostalgia

Mikset kertonut, että elämä on epätyylikästä?
Taipumusta nostalgiaan.
Tunnehuuma, jälleen, olet sokea minulle.

Määrittelyni; täydellisyys,
pätevät ilmassa.
Minun lauluni, joka näkee vain sen,
joka on nähnyt.

Teeskenneltyään loppuviikon hänkin ymmärtää.
Minussa ei ollut vikaa.
Ei palaa huonoa, vain tuulahdus.
Perinne, epäleikki,
väripiirros,
joka unohtui muistojen laatikon pohjalle.

Kritiikki:

Hollolassa asuva 14-vuotias Elina Kivelä kirjoittaa ikäisekseen harvinaisen kypsästi ja taitavasti. Runossa "Nostalgia" kohtaavat sekä muoto että sisältö. Hän taitaa kysymyksen käytön tehokeinona ja saa lukijankin pohtimaa, elämän runoa. Myös yllättävät ja raikkaat sanavalinnat ovat osoitus kirjoittajan lahjakkuudesta.

Taija Tuominen

Heinäkuun runoilija: Jarkko Kekki, 17 v.

Yli kulttuurirajojen

Kuulen äänet, näen liikkeet.
Aistin surun. Uutisissa
sanotaan: ennustaja löysi
elämänsä rakkauden.

Käännän sivua. Käännän toiste,
kahdesti, ja vielä neljästi.
Siinä se on . Vasemmassa
laidassa.
Alakulmassa.
Pienellä präntättynä.
Suurten huolien unhoon painamana.
Maailman unohtamana.
Loputon piina
toisessa maailmassa.

Kritiikki:

Jarkko Kekin runo "Yli kulttuurirajojen" edustaa nykyisin hyvin harvinaista yhteiskunnallisesti kantaaottavaa runoutta. Tämänkaltaiselle runoudelle on ehdottomasti tilaus. Sitä paitsi Jarkko Kekki taitaa runon kirjoittamisen, erityisesti rytmi toimii - samalla hän saa lukijan ajattelemaan.

Taija Tuominen

Kesäkuun runoilija: Annina Virva, 13 v.

Pesen pois rusketuksen.
Pesen haaveet ja unelmat.
Huuhdon mielikuvituksen ja innon.
Ammennan koko menneen kesän lattiaviemäriin.

En laula.

Kun kylmä kyynel tippuu veden pintaan,
järvi jäätyy.

Kritiikki:

Annina Virva kirjoittaa harkitusti, mutta myös vaivattomasti vaikuttavaa runoutta. Hän hallitsee runon muoto- ja tyyliseikat, sekä kirjoittaa koskettavasti, aidosti ja rehellisesti. Annina Virvan runossa on toimiva rytmi, hän ei sorru kuluneisuuksiin, vaan vie muutamalla sanalla lukijan vahvaan tunnetilaan.

Taija Tuominen

Vuosi 2006

Joulukuun runoilija: Eveliina Laurila, 19 v.

Pakkaspäivänä
koivussa kimmeltävät
tuimat timantit.

"Tämänkö tähden
tänne sadoin?" kummeksuu
Lumihiutale.

Kritiikki:

Eveliina Laurila kirjoittaa hyvin tiiviisti ja taitavasti. Vaikka hänen runonsa ei ole tankaruno, runo tavoittaa tanka-runoille ominaista tunnelmaa ja tyyliä. Eveliina Laurilan runon ensimmäisessä säkeistössä on vahva ja raikas luonnon kuvaus yhdistettynä ovelasti tehtyyn toiseen säkeistöön, joka tuo loppuun hauskan yllätyksen ja aivan uuden tason luontolyriikkaan.

Taija Tuominen

Marraskuun runoilija: Matias Nurminen, 17 v.

Olin kuollut, kun kannoin kukkia kedolla,
kuutamon alla,
turtuneena tyhjyyteen..
Kukkaset soljuivat sormieni lomitse,
en minä niistä välittänyt,
kuin en muustakaan..

            Ennen sinua..

Sinä sait minut pysähtymään,
Sinä pakotit sydämen lyömään,
Sinä pakotit minut elämään,
Sinä sait sieluni liekehtimään..

            Koskaan ennen en ollut mustaa ruusua huomannut..

Ruusu sai kedon kuihtumaan,
silmissäni,
mielessäni,
sydämessäni ainakin..
Pimeyden keskeltä löysin enkelin,
mutta pirua se katsoi välinpitämättömästi..

            Kylmä jään sini iiriksessäni itki.

Siksi tapoin sydämeni, jäisellä tikarilla vaiensin.
Vuodatti se kyyneleitä, mutta pelkäsi sinua,
pelkäsi sanojasi,
pelkäsi ivaasi,
pelkäsi terää, jonka sieluuni saattaisit upottaa..
Sillä joutsenetkin nauravat korpeille.

            Olet prinsessa, olen runosotilas..

                Olisiko meillä edes mahdollisuutta?

Olin korppi, halkaisin horisontin liitäen.
Kätkin tunteeni, piilotin pimeyteen..

            Mutta voiko roihua yöhön kätkeä

Taas levitin siipeni, nyt karkasin unohdukseen,
mutta tulit uneeni, näytit elämän, annoit suudelman..

Kielsin kaiken yön paetessa päivää..
Sydän jäätyi,
pysähtyi,
vaikeni..
Sain rauhan, mutta kaipasin levottomuutta.
Siksi olin Ikaros - katsoin silmiisi.
Sulatit sydämeni ja kohtalonmereen putosin..

En pääse ylös, ojennatko kätesi?

Hymyilit, katsoit silmiini, olinko sen arvoinen?
Silmäsi sielunpaloasi peilasivat.
Puhuin ja sinä vastasit, vaikka olin eksyksissä.
Puhuin typeriä, olin ujo vaikka aina niin varma..
Sydämeni hakkasi..
Katsoin sinua syrjäsilmin salaa..

Miten piru voi ihastua enkeliin?

Pelästyin, hämmennyin, pakenin.
Olin susi, ulvoin kai saavuttamatonta..
Vaikka juoksin, sinä kesytit minua tahtomattasi.
Pysähdyin.
Ymmärsin ja itkin - enkelin lumeen.

Miksi teit tämän minulle?

Kaiketi olen mielestäsi naivi hölmö,
mutta se oli Amor joka ampui Akillesta kantapäähän.
Olet rangaistukseni, mutta ottaisin sinut onnellisena vastaan,
Katseesi kiduttaa, mutta kärsin kun et huomaa,
Janoan kosketustasi, mutta kuinka se voikaan satuttaa..

Tapat minua, et edes hellästi,
mutta ehkä sitä juuri haluankin..

Ruusu on piikikäs, vereni tahrii kauniin maan,
sieluni haavoilla, elämä satuttaa.
Mutta kipu antaa elämälle kipinän,
se kipu on rakkaus..
Eikö se ole elämän tarkoitus?
Olen syyllinen tunteisiin joille en löydä sanoja,
sanoisin rakastavani, jos luottaisin ensisilmäykseen..

Yritän kuunnella, mutta en kuule ääntäsi tuulessa..
Katsoisin silmiisi rohkeana jos vain tuntisin,
ajatuksesi,
tunteesi,
sydämesi..
Sinut..
En pyytänyt ystävyyttäsi, suoraa sieluni avasin,
ehkä pelästyit, ehkä säälit minua, en todellakaan tiedä...
Prinssi en ole, en kai prinsessalle arvoinen ollenkaan,
mutta narri taikka värttinäsi en suostu olemaan..

Kohta hiljenen, ehkä ainiaaksi, mutta pyydän sulta anteeksi,
yritä ymmärtää, ei tunteita voinut loputtomiin kieltää..
Haluaisin tanssia kanssasi, tää on illan viimeinen,
ja kylmä yö tulee olemaan vuoden mittainen..
Ehkä väärä aika, väärä paikka, täysin väärä maailma,
ehkä kohtalo ei meitä ole tarkoittanut..

Vain sinä tiedät..

Odotan nyt hiljaa, on ikuisuus aikaa,
en häiritse enää sinua, ellet sinä sitä halua..
Nyt todella tiedät , mitä minulle merkitset,
mutta vain sinä tiedät ketä sydämesi halajaa..
Kuiskaa tarinasi, jos haluat sen edes hetkeksi kanssani jakaa..
Olen vapaa.. Kahlitsethan minut?

Kritiikki:

"Matias Nurminen kirjoittaa vahvaa ja voimakasta runoutta, jossa teksti virtaa vuolaana. Hän hallitsee rytmin ja asettelun, joskin pieni hionta esim. pisteiden käytössä ja joidenkin kliseiden kohdalla on paikallaan. Kaikkiaan Matias Nurminen on erittäin lupaava nuori kirjoittaja."

Taija Tuominen

Lokakuun runoilija: Riina Lampela, 20 v.

Yöllä kun nukun,
sinä kosketat minua ja minä sikiän seitsemän
kullankiiltävää lasta.
Keinutat minua kehdossasi,
vatsasi päällä, selkäsi päällä,
käperryn nukkuvan vartalosi sisään
ja jatkan uniani
ja kun lasten suut haparoivat
sinä murrat niille meistä paloja.

Kritiikki:

Hämeenlinnalainen Riina Lampela (20v.) on Hämeen taidetoimikunnan lokakuun runoilija. "Riina Lampela on jo pitkällä oleva nuori runoilija, joka osaa kirjoittaa tiheätunnelmaisesti ja monitasoisesti. Hänen runossaan toimivat niin nuoruuden tunnot kuin symboliikka, sekä yllättävä hurjuus."

Taija Tuominen

Syyskuun runoilija: Ida Kostiainen, 15 v.

Kun sydämesi ei enää lyö
tiedät hengittäneesi pimeyttä liian kauan

Kun tähdet yläpuolellasi muuttuvat tomuksi
olet nukahtanut unohtaen herätä

Kauanko olet katsellut minua
noilla sumuisilla silmilläsi?

Viattomuutesi koskettaa minua jossain kaukana

Saat minut tuntemaan taas

Sinä olet elämäni kaunein hallusinaatio

Kritiikki:

Riihimäkeläinen Ida Kostiainen (15v.) on Hämeen taidetoimikunnan syyskuun runoilija. "Kun sydämesi ei enää lyö" on kaunis ja koskettava, herkkäviritteinen runo, josta välittyvät nuoren ihmisen tunnot. Ida Kostiainen taitaa sisällön ohella myös muodon sekä tehokeinojen käytön, josta esimerkkinä puhuttelutekniikka.

Taija Tuominen

Vuosi 2005

Joulukuun runoilija: Heli Koskinen, 19 v. Hämeenlinna

Piilosilla

Olin siellä, mistä et älynnyt etsiä

Jalkojani palelsi,
vaikka kuinka kipristelin varpaitani.
Nenäni tuhisi ja silmistä satoi vettä.
Puuduin kauttaaltani
kuin hammaslääkärin penkissä.

Olisin voinut liikkua,
tulla pois piilostani,
mutta en vain kyennyt.

Olin yksin
     pelkäsin
     kaipasin

Olin joka paikassa, mutta et etsinyt mistään

Kritiikki:

Aihe ja tilanne eivät liene kovinkaan originaaleja, mutta toteutus on aika tyylipuhdas. Erityisen vaikuttava on keskikohta ”Nenäni tuhisi ja silmistä satoi vettä/Puuduin kauttaaltani/ kuin hammaslääkärin penkissä”. Iskevää tunteiden kuvallistamista.

Markku Koski

Marraskuun runoilija: Merja Kauppinen, 19 v. Hämeenlinna

Id

Lapset juoksevat ympyrää
              huutaen:
                    Abaabaa
                           baa

Katselen, hymyilen
ja juon maljasta nesteistä lyijyä.

Tuijottavat minua kuin painovirhettä
tai irtipäässyttä leijonaa.

Kritiikki:

Hämeenlinnalainen 19-vuotias Merja Kauppinen, joka on jo aiemminkin ollut Hämeen taidetoimikunnan Runonetin kuukauden runoilija, on sitä jälleen. Merja Kauppinen osoittaa uudella tekstillään kehitystä ja äärimmäistä hallittua taitoa. Hänen runossaan sisältö ja muoto kohtaavat. Id –niminen runo kuvaa lapsen ja aikuisen maailman käänteisyyttä yllättävällä näkökulmalla, sillä tässä runossa lapsi näkeekin aikuisen maailman outouden (eikä päinvastoin, kuten yleensä). Lisäksi runossa on jännitettä, havainnollisen ja konkreettisen tason yläpuolelle nousee myös symboliikka.

Taija Tuominen

Lokakuun runoilija: Leena Niemi, 20 v. Hämeenlinna

Halasimme kuin heikkopäiset
toisistamme kaipuuta pois,
pois sitä äitisurua

kun ei mahduta samaan sanaan.

Symbioosimme oli sellainen, etten osaa hengittääkään
ilman tahtoasi

sen sinä juuri ja juuri tahdoit.

Et mahtunut samaan sanaan,
vedit peittoa rintasi päälle.

Kritiikki:

Lokakuun runoilija, hämeenlinnalainen 20-vuotias Leena Niemi on tehnyt työtä runouden kanssa aiemminkin. Jo vuonna 2004 hän oli taidetoimikunnan kesäkuun runoilija. Niemellä onkin hyvin hallussaan runon rakenne ja muoto. Hänen tekstissään on avoimuutta, assosiaatiota ja konkreettisuutta. Leena Niemi toteuttaa hienosti Bo Carpelanin ohjetta, jonka mukaan runo on kuin pieni talo, joka tarvitsee sekä kunnon perustukset että ovet ja ikkunat, joista lukija voi kulkea ja katsoa ulos. Niemen teksti hengittää ja puhuu rivien väleillä.

Taija Tuominen

Syyskuun runoilija: Jarkko Kekki, 15 v. Asikkala

Riekko

Metsästä kuului huuto
niin tuttu, niin outo
Aiemmin olin sen kuullut
riekoksi siihen asti luullut.

Metsästä kuului huuto
vaan riekko ei se ollut
ei elävä, ei kuollut
Oli ääni kylmä, kova

Metsästä kuului huuto
Pian sen jo tunnistin
kun puun kaatuvan kuulin
Piti se ääntä kylmää, kovaa
ääntä metsäkoneen jatkuvaa.

Kritiikki:

Jarkko Kekin pikku runo on kurinalaisesti tehty, ei mitään liikaa eikä liian vähän. Toistot pelaavat kauniisti. Teema ei nyt ole kovin tuore, mutta silti yllätys lopussa on hyvä. Pidin myös toisen säkeen huomiosta ”jopa anova”.

Markku Koski

Elokuun runoilija: Eveliina Laurila 18 v. Riihimäki

Tanka– ja haikurunoja

Tahdoit kitaran
Sait vahvistimenkin, nyt
tahdot rummutkin.

Ovi jäi auki
sisälle tulee kylmää.
On jo ikävä.

Käkikellossa
kaksi vaihtoehtoa:
tasatunteja
odottaa, tai kiekua
nanosekunnillakin.

Kritiikki:

Tekijä on ymmärtänyt hyvin tankojen ja haikujen luonteen. Runot ovat tässä sekä erillisiä sekä muodostavat tietyn kokonaisuuden. Olen myös aistivinani niissä vienoa elämäntapamme kritiikkiä, muttei vain sitä.

Markku Koski

Heinäkuun runoilija: Liisa Kyttälä, 19 v.

En ole ennen pyöräillyt kaupungissa
pienenä ehkä joskus
(Tunturi Pony, vaaleanpunainen)

nyt olen alkanut pitää siitä
(Helkama Kaunotar, vaaleanpunainen)

ja silloista välillämme.

Kritiikki:

Heinäkuun runoilija Liisa Kyttälä osaa muutamalla sanalla tavoittaa hetken ja tunnelman. Kypsän ja taitavan kirjoittajan runo etenee myös pienen kertomuksen tavoin. Runo ei varsinaisesti sisällä kielikuvia, mutta on kokonaisuudessaan yksi kuva, joka kasvaa lukijan päässä.

Taija Tuominen

Kesäkuun runoilija: Mikko Tuomi, 20 v.

kun sinä olit taivas ja
minä olin maa
oli välillämme puut
kuin ihmiset, jotka meidät erottaa.

kun sinä olit sateenkaari ja
minä olin aarre
oli välillämme värit,
kuin valheet, jotka meitä ravistaa.

kun sinä olit lennon
ja minä olin mccartney
oli välillämme yoko,
kuin kitka,
joka meitä hidastaa.

mutta kun sinä olit sinä
ja minä olin minä,
sinä olit minun
ja minä olin sinun.

Kritiikki:

Kesäkuun runoilija Mikko Tuomi osoittaa harvinaista rytmin hallintaa. Muutenkin nuorella runoilijalla on taito käyttää toistoa, antiteesia eli vastakohtaisuuksia ja rakentaa runo itsenäiseen muotoonsa. Sisältö puolestaan on tuoretta sanomisen raikkautta.

Taija Tuominen

Vuosi 2004

Joulukuun runoilija: Erika Luhtala, 16 v. Vääksy

Pieni ilkeä enkeli

Hän ei ole valkoinen,
hän ei kimaltele.
Minun pieni ilkeä enkelini.

Hän tekee minut hulluksi,
hän saa minut huutamaan.
Minun pieni ilkeä enkelini.

Joskus hän on minulle julma,
en silti pitkään voi olla hänelle vihainen.

Koska hän on pieni enkelini,
aina annan hänelle anteeksi.

Minun pieni rakas pikkusiskoni.

Kritiikki:

Yksinkertainen, sujuva, lopussa yllätys seisoo.

Markku Koski

Marraskuun runoilija: Jonna Pessala, 16 v. Nastola

Pieni Riku Räkänokka

Pieni Riku räkänokka,
Istuipa kuusen latvassa.
Korkealta katsahteli,
Lasten päälle syljeskeli,
Nenähänsä kaiveskeli,
Varpaitansa pyöritteli.

Äidille hän suutuksissaan,
Kiroili ja kiukutteli.
Paiskoi kiviä ja huusi,
”Mene sinä matkoihisi”.

Alas ei hän tahtonunna,
Ei voinut luovuttamahan.
Ei edes sovitteluilla,
Saatu häntä tulemahan.

Riku vain se puussa istui,
Nenää kaivoi ja äksyili.
Aina naama mutruhulla,
Hampaat irvessä uhkaili.

Äiti kutsui Jumalia,
Alas tahtoi hän poikansa.
Hän rukoili ja uhrasi,
Lupas pantiks miehensäkin.

Sai hän lopult vastauksen,
Avun annon tuskihinsa.
Saamaan tulisi poikansa,
Puusta Rikun tyköhinsä.

Niin puhkui tuulen Jumala,
Puhalsi ja puuskahteli.
Niin riehui ukkosjumala,
Salamoi ja tuiskuhutti.

Riku kiljui ja räyhäsi,
Ei alas tulla tahtonut.
Piruja paljon manaili,
Kaikki uhkasi tapattaa.

Vaan ei hauis riittänynnä,
Ei voimaa tarpeeks ollutkaan.
Niinpä Riku alas tippui,
Kuusen nokasta kapsahti.
Taittoi käden, taittoi jalan,
Mustelman sai nenähänsä.

Silloin itkuhun pillahti,
Nyki suurta nenähänsä.
Tahtoi viereen äitiänsä,
Suojaamaan ja auttamahan.

Pieni Riku räkänokka,
Ei kuuseen enää tahtonut.
Leikki toisten lasten kanssa,
Ei muiden päälle sylkenyt.
Autteli hän äitiänsä,
Toivonut ei matkoihinsa,
Siivoskeli huonettansa,
Lauleskeli laulujansa.

Kritiikki:

Harvinaisen hallittu, vanhahtavan tyylikäs balladi. Tähän tiivistyy monen muunkin runon tunnot.

Markku Koski

Lokakuun runoilija: Merja Kauppinen, 18 v. Hämeenlinna

Galleria

Kirjaviisaudelle kaiken
perustit ja sait
tieto-opin äidiksesi
lahjaksi nerouden

Mielen molekyylit
paahteessa lakien
sylkee pyöreää puhetta
lopun alun ennettä

Totuuden loit
tuhkasta kuoleman
kavaltaa turhuuden
se juureton arvo
siemenestä syntynyt sana

Kritiikki:

Merja Kauppisen runo on filosofian ja runouden yhdistelmä. Merjan runo on ehkä liian ehdoton, mutta ehdottomuudessaan vaikuttava haiku.

Markku Koski

Syyskuun runoilija: Jaana Ahtiainen, 18 v. Hauho

Katkeran kaltaista sinfoniaa;

Puhumattomuuden karjatila.
Me olemme kaikki lehmiä.
Mutta kesken koukon kavalaa kaiverrusta
nousee väärä aurinko.

Sitä samaa teuraskarjaa,
joka suurin silmin tuijottaa lannan keskeltä.
Kunnes kaikenkattava järjettömyys
lyö vähenevän arvettomuuteni matalaksi.

Samaa saatanan rupusakkia,
joka on liian ylpeää pyytääkseen anteeksi.

Karvasta on elämän juottama myrkkyjuoma.

Kritiikki:

Syyskuun runon kirjoittaja on Hauhon Torvoilasta kotoisin oleva Jaana Ahtiainen. Vaikka hän on kirjoittajana vielä hiotumassa, hänen lyriikastaan nousee omaperäisyys, rohkeus ja vahvuus. Jaana Ahtiainen on kehityskelpoinen kirjoittaja ja ennen kaikkea hänellä on runoilijana sanottavaa.

Taija Tuominen

Elokuun runoilija: Liisa Kyttälä, 18 v. Loppi

Asun viimeistä kevättä ullakkohuoneessa;
tapetit vinossa,
aamuaurinko herättämässä.

Odotan omenankukkia ikkunaani.

Kritiikki:

Lopelta kotoisin oleva 18-vuotias Liisa Kyttälä on hyvin valmis, herkkävireinen ja aforistinen runoilija. Hän kykenee tavoittamaan muutamalla sanalla tunnelman nuoruuden ja aikuisuuden rajalla.

Taija Tuominen

Heinäkuun runoilija: Sini Santala, 19 v. Lahti

Kaksi päivää

Lumihangessa violetiksi taittuva
punainen neonvalo
Hämähäkin seitti paikallisbussin katossa,
nitinän ja natinan omassa maailmassa

Loskan vallankumous seuraavana päivänä
kaduilla ja kavereiden kengissä
Räystäästä roikkuu valtava,
läpinäkyvä ja kirkas meduusa

Bussissa istuu hämähäkin sijaan
Iiso ja pelottava goottisika
Yritän katsella ulos ikkunasta
Rumaa kirkkoa ja ankeita teitä

Ihmiset valuvat autoon ja ulos
Jotkut jäävät pysäkille,
minkähän takia?
Naamat tässä sillipurkissa ovat sitruunan ystäviä,
mutten ihmettele sitä torstaina klo 08.00

Pim!
Jään pois
Hiekka rahisee askeleiden alla
ja minua väsyttää helvetin tavalla

Kritiikki:

Sini Santala on taitava, varmaotteinen ja surrealistinen runoilija. Hän hallitsee runon tehokeinot ja on jo sisäistänyt ne luontevasti omaan kieleensä, omaan persoonalliseen ääneensä.

Taija Tuominen

Kesäkuun runoilija: Leena Niemi, 19 v.

Kahdeksalta viimeistään
on noustava,
sanoo äiti.

Kahdeksalta on
aamu ja

lehmä lypsettävä
       auto tankattava
           kengät lankattava

Kahdeksalta unohdetaan uni
ja ne nutuissa kulkevat veljet,
yön virkamiehet.

Kahdeksalta

  ei olla unisia
      ei krapulaisia
          ei syntisiä naisia.

Nostetaan korkkarit tammipöydälle
ryystetään nimikkomukista
heti kun radiosta kuuluu
äidin ääni

kahdeksalta viimeistään
on noustava.

Kritiikki:

Kesäkuun runoilija 19-vuotias Leena Niemi osoittaa todellista lahjakkuutta. Taija Tuominen kertoo arviossaan, että Niemi kirjoittaa raikkaasti, tuoreesti ja rohkeasti. Hän osoittaa olevansa jo pitkällä oleva runoilija, joka hallitsee myös laji-, muoto- ja tyyliseikat.

Vuosi 2003

Joulukuun runoilija:

Marraskuun runoilija: Sanna Rantanen, 19 v.

Elämä

Toivo on siemen ja jumala

Siemenestä kasvaa aurinko,

joka polttaa vaivaiskoivuja.

Kuolleet lehdet peittävät maan,

josta me olemme syntyneet

tuhottaviksi.

Tuhoava kuumuus polttaa meitä.

Me kietoudumme yhteen.

Yhdessä me tukahdutamme tuulahduksen

kuolleesta merestä,

joka myrskyää valkoisena.

Valkoinen happo hakkaa rantakiviä.

Lapsi kerää kiviä muistoksi kivikokoelmaan,

jossa kymmeniä rakastavaisia

ilman rakkauden liekkiä,

joka polttelee varpaita.

Kynsilakka ei sovi jäätyneisiin raajoihin,

Jotka vaaleansinisiä ja violetteja.

Näyttelijän alushousun pitsi on revennyt.

Reunan alta paljastuu

käärmetatuointi.

Jumalaleikki päättyy kyyneliin,

kun maailma kuolee käsiin.

Tapettu maailma ei hengitä.

Jumala ei hengitä.

Kuolema nojailee katulamppuun.

Siemen on poissa.

Kritiikki:

Marraskuun runoilija Sanna Rantanen (19 v) kirjoittaa moneen suuntaan avautuvaa reflektiivista runoutta. Runon kieli on rikasta ja voimallista, joskin ilmaisua vaivaa vielä nuorelle iälle tyypillinen patetiikka ja ilmaisujen ylikorostuneisuus. Kirjoittaja omaa kuitenkin selvästi verbaalista lahjakkuutta sekä kykyä siirtää rikas ajatus- ja tunnemaailma runojen kielelle.

Lokakuun runoilija: Hanna-Leena Saarikko, 18 v.

Kullasta kaiverrettu
sydämiinne kirjoitettu
universaalin maailmanlopun lapsukainen.
Unohdettuna lasipurkkiin
vangittuna postimerkkiin
pistää halvalla tilkkutäkin ompeleita.
Helakan punaisia sanoja, valheiden kätkemiä erheitä
eikö lehtiä olisi jo tarpeeksi?
Rääkättyjen kanojen ulina herättää

Suuri kyy nousee viereltäni
Muistan kolibrit kasvoillani

En olisi halunnut olla tervetullut niihin juhliin.

Kritiikki:

Lokakuun runoilija, hämeenlinnalainen Hanna-Leena Saarikko, kirjoittaa mitä mieleen tulee, juolahtelemalla. Vaikka runot ovat hiomattomia, rakenteellisesti keskeneräisiä, niissä on kuitenkin vahva autenttisuuden leima. Hanna-Leenan teksti on ilmaisukykyistä ja moneen suuntaan avonaista. Runojen muoto ei vielä ole hioutunut, mutta verbaalista oivalluista nuorella kirjoittajalla kyllä on.

Syyskuun runoilija: Simo Holopainen, 20 v.

Et halua muistaa nimeäni.
Tuntea ääntäni.
Vieraat kasvoni
pysyyvät vieraina, sanot nähdessäsi.
Tätäkö on olla kuollut?

Lävitseni katsotaan, puhutaan.
Sinutellaan menneenä.
Jokainen sana on jäähyväinen.
Haukotus puhaltaa pölyn tuuleen.

Kritiikki:

Syyskuun runoilija Simo Holopainen kirjoittaa modernia runoa taitavalla ja paikoitellen myös humoristisen kokeilevalla otteella. Tekstissä on sävyä, tunnetta ja visuaalista otetta. Vaikka runojen rytmiikka vielä ontuukin paikotellen, ote on siitä huolimatta verbaalisesti kirkas.

Elokuun runoilija: Lasse Rintakumpu, 20 v.

Jälkeenjääneet
kääreet ja kääröt olin
ohittanut ja kääntänyt ja sulkenut
matelevalla luovuudella
sinetöinyt ikkunan hermostuneet pisteet

Kritiikki:

Elokuun runoilija, forssalainen Lasse Rintakumpu kirjoittaa rajoja etsivää runoa. Hänen runonsa ovat hajotettua, kubistisella tekniikalla uudelleen koottua maailmaa. Lukukokemus ei ole helppo, eikä välitön, vaan haasteellinen, kielellistä ymmärrystä harjaannuttava. Runon muodon ja sisällön välisen suhteen rakentuminen onkin yksi nuoren runoilijan tulevaisuuden haasteista. Mielenkiintoista ja lupaavaa tekstiä. Nuoresta iästään huolimatta Lasse opiskelee kolmatta vuotta kirjallisuutta Turun Yliopistossa.

Heinäkuun runoilija: Jarkko Räsänen

ROMANSSI

Auraan raivokkaasti lunta ja satutan polveni.
Lasken sekunteja joita kipu kestää.

Vahingossa huomaan taivaan ainoan tähden; kirkkaan ja väriävän.

*
Kahvin höyry joka
ennakoimattomasti liehakoi ja nousee
kiehtoo minua,
sen määränpää.

*
Kun palaan öisin asuntooni,
tasapainoilen ojien virittämällä tiellä.
Keinun ja uumoilen
että joku näkee.

Kritiikki:

Heinäkuun runoilijan Jarkko Räsäsen runous perustuu sanallisen improvisaation mielikuvarikkauteen. Runot rakentuvat kokeileviksi, moneen suuntaan tähyileviksi kollaaseiksi, joista löytyy yhtaikaa sekä surrealistisia että humoristisia sävyjä. Runojen muoto sen sijaan on vielä hakevaa ja paikoin jäsentymätöntä. Runon arkkitehtuuria ja rytmiikkaa tulisi vielä hioa. Jarkko Räsäsen runot lupaavat kuitenkin hyvää jatkoa ajatellen; Räsäsen kynässä on vahva runoilija-ote.

Kesäkuun runoilija: Saija Sillanpää, 18 v.

ilta
kuin kaipauksen kastejuhla
       kun nimesin sinut ihmissuhteeksi

       suhteettoman suhteelliseksi kohtuuttoman lähelle
äärirajojeni heikkoja aitoja

Kritiikki:

Saija Sillanpää, Hämeen taidetoimikunnan kesäkuun nuori runoilija, tekee läheisyydestä käsin kosketeltavaa. Hänen runoissaan kohtaaminen ja läsnäolo muotoutuvat kauniiksi, hallituiksi miniatyyreiksi. Vaikka runojen muoto on vielä epävarma, Saija Sillanpää osoittaa selvästi kykyjä omaääniseksi runoilijaksi.

Vuosi 2002

Joulukuun runoilija: Simo Holopainen, 19 v.

Kaupunki, joka toivoo,
että huominen olisi eilistä.

Mitä täällä on muuta
kuin suuri ja kylmä linna?

Puisto
on muutama puu
veden äärellä.

Liian isot pojat,
jotka luistelevat ympyrää,
tunnetaan kadulla.

Heille hymyilevät ihmiset,
jotka muuten hymyilevät harvoin.
Jos silloinkaan.

Kritiikki:

Joulukuun runoilijan, hämeenlinnalaisen Simo Holopaisen (19v.) runoista löytyy sävy, joka tänä päivänä alkaa olla runouden kentässä harvinainen. Tällä sävyllä viittaan nimenomaan Holopaisen runojen kantaaottavuuteen. Holopaisen kieli on paikoitellen varsin osuvaa ja puhuttelevaa, liiallinen osoittelevuus ja monisanaisuus näkyy kuitenkin vielä useiden runojen kohdalla. Vielä hieman lisää omaa sanomisen tapaa, omaäänisyyttä, tuoreita runollisia ilmaisuja, niin Holopainen löytää runoudesta oivan instrumentin yhteiskunnallisille ja mahdollisesti myös poliittisille ajatuksilleen.

Marraskuun runoilija: Eemil Koukkunen, 20 v.

Istun aivan hiljaa ja ajatusten kaiut
lakkaavat. Lailla ohi lipuvan veneen aaltojen,

ne tuntemattomia rantoja vasten hakkaavat.
Tuulenvire tarttuu järvenpinnalla lepäävään
lehteen. Alusta alkaen oli kaikkeus pyrkinyt
tähänkin hetkeen.

Kritiikki:

Marraskuun runoilija on Eemil Koukkunen Läyliäisistä. Eemil Koukkunen kirjoittaa loppusoinnullista, rytmitettyä runoa, jonka sisältö on luonteeltaan metafyysinen ja universaali. Toisaalta tulee mieleen perinteinen kiinalainen kosmisia sävyjä saava luonnonrunous, ja toisaalta G. Björlingin metafyysinen runokieli. Näissä kuvaelmissaan E. Koukkunen onkin parhaimmillaan. Loppusointuihin sidottu muoto sen sijaan kangertelee, eikä vielä ole löytänyt soljuvaa ja sujuvaa uomaansa. Olisikin mielenkiintoista lukea, minkälaisen asun runot saisivat ilman loppusoinnutukseen sidottua tekniikkaa. Sisällöllisesti antoisaa ja kuulakasta kieltä.

Lokakuun runoilija: Liisa Kyttälä, 16 v.

Palasia

Ripottelen itseäni
sinne ja tänne.
Ihan pieniä siruja vain,
Ettei kukaan,
vahingossakaan,
saa minua
tauluksi seinälleen.

Kritiikki:

Lokakuun runoilija on 16-vuotias Liisa Kyttälä Sokalasta. Nuoren runoilijan teksti on minimalistista ja tarkkarajaista. Runojen muoto ja kieliasu on hallittua, joka kertoo vakavasta harrastuneisuudesta. Liisa Kyttälä onnistuu luomaan runoistaan lyhyitä ja ilmavia tuokiokuvia, joista heijastuu ulkopuolisen tarkkailijan tarkkanäköisyys sekä henkilökohtainen pyrkimys oman itsensä riippumattomaan määrittämiseen.

Syyskuun runoilija: Anna-Miia Temonen, 10 v.

Perhe päivä

Olka-täti kehräsi aamulla.
Tauno pakkasi Saarijärvelle:
lusikan, yö-paidan, Fazer-patukoita, öljyä ja hammas-harjan.
Hanna neiti mörisi raskaasti oikealla iso-varpaallaan.
Aate etsi sukkia unissaan.
Karannut Eetu koira muisteli uniaan
marraskuun rauhallisessa aamussa.
Hanna auttoi Niinaa kiirehtimään Iiroa.

Kritiikki:

Runokirjaston syyskuun runoilija on nuori, 10-vuotias Anna-Miia Temonen. Anna-Miia kirjoittaa kekseliäällä ja hauskalla tavalla. Hän osaa nauttia sanoista, uusista ja vähän kummallisistakin ilmaisuista. Nuoren kirjoittajan teksteissä viehättääkin juuri se ainutkertainen tapa, jolla hän siirtää arkiset kokemuksensa runoiksi.

Elokuun runoilija: Elsa Pardonen, 15 v.

Minä teen leivälle sielun
ja luulen, että ensimmäinen versio on aina Se Oikea.
Minä ihmettelen ihmisiä,
jotka tarvitsevat elämäänsä niin paljon turhaa,
kun voisi selvitä muutamalla perusasialla,
ja heti huomenissa ostan uuden mekon kaappiin
muiden yksinäisyyttä lieventämään.
Löydän taitavasti ihmisten kaikki virheet
ja yhtä taitavasti kritisoin omiani.
Miksi sitten suutun niin paljon,
kun joku myöntää puheeni todeksi?
Vihaan itseäni niin paljon,
kun en osaa ilmaista minääni haluamallani tavalla
ja huudan keskellä toria:"Hei, minä olen erikoinen!",
ihmiset liukuvat ohi
huomaamatta minua
ja pulut jatkavat leipänsä syömistä.

Kritiikki:

Elokuun runoilija on Elsa Pardonen, 15 -vuotias nuori kirjoittaja. Nuoresta iästään huolimatta Pardosen runot ovat harvinaisen kypsiä ja moniulotteisia. Niistä heijastuu pohtiva ja tarkkanäköinen suhde siihen elämismaailmaan, jota runoilija elää. Runojen henki on puhutteleva, sisältörikas, joista heijastuu taidokas kyky sisäiseen reflektioon. Runojen muotorakenne sen sijaan vielä hakee uomaansa. Kaikin puolin vakuuttavaa itseilmaisua.

Heinäkuun runoilija: Joonas Salonen, 10 v.

LAPIC JA TAIKASAAPPAAT

Minä kuolin tänään ja heräsin zompina.
Olin ihan ruvella
Menin vessaan ja kuului
Prrrrrrrrrr
Mikä täällä haisee?
Joku toinen tuli vessaan
ja
ei haistanut mitään
aivoja aivoja aivoja
apua
poliisi, armeija, palokunta, Super-Hessu
No moi moi
vaan kaikki
olen
Pekka PERUNA...

Kritiikki:

Joonas Salonen (10 v)on tekstissään löytänyt iloittelun taidon. Runo purskahtelee vapaasti, leikillisesti ja poikamaisen hauskasti. Tämä on sitä kirjoittamisen iloa, josta käsin voi aueta tie runon maailmaan laajemmaltikin.

Kesäkuun runoilija: Saija Sillanpää, 17 v.

taittelen tämän
kaupungin reunat koirankorville
revin jokaisen tulkinnan ja itseisarvon

      sovinnaisuus on sopimus paperilla
enkä aio allekirjoittaa

Kritiikki:

Vuosi 2001

Joulukuun runoilija: Rami Vierula, 16 v.

kuolema = elämä

kadotettuna istun, sataa ja puut ovat hiljaa.
huomaan kadottaneeni sisäisen simpanssini epätietoiseen ahdistukseen ja
ennakkoluuloon.
olen hukuttanut itseni masennuksen kivi kaulassa ja yrittänyt hallita
asioita, jotka vain rikkovat mieleni.
kaikki on niin suurta, kaikki on niin pelottavaa.
pelkään että salamat tappavat, jos ne osuvatkin vain tänään samaan paikkaan.
merkki on jätetty ja se on vallannut koko huoneen.
nyt sininen savu vähitellen lamauttaa tajuntani ja poistaa paineet.
tutustun lähemmin, halaan, paisun ja poksahdan.
tämä on elämää, tähän pyrkikää, sillä muu on hämäystä, muu vain pakottaa ja
lamauttaa.
tiedän nyt kuoleman olevan elämä.
älkää välittäkö kärsiä, sillä kaikki parannetaan myöhemmin.
ja silloin synkkyys käsitetään uudella tapaa ja valoa on vain kaikki niin
suuri.
muistakaa, kuolema on elämä ja elämässä te vain kuolette. kaikki siis kääntyy
toisinpäin ja veri laskeutuu päähän.

Kritiikki:

Kuukauden runoilija Rami Vierula kirjoittaa kokeilevaa ja yllätyksellistä runoutta. Hänen runoissaan elämän syvimpiä tuntoja ja teemoja käsitellään sekä sarkasmin että surrealistisen leikkisyyden lävitse. Vierula uskaltaa asettua runoon kokeilevana, sensuroimattoman omana itsenään, joskin runon muoto ja arkkitehtuuri kaipaa vielä kehittämistä.

Marraskuun runoilija: Ainomaija Aunola, 20 v.

Makaan luuranko vasten lattiaa.
Keskiviivassa kulkee selkäranka,
joka rakentuu perättäisistä,
toistensa kaltaisista nikamista.
Kokeilen eri elinten rakennetta,
muotoa ja suhdetta toisiinsa.

Työnnän sormet syvälle sisääni.

Ajattelen miten paahtopaisti
halkaistaan keskeltä
näkyvän lonkkaluun vierestä siten,
että lihat jakautuvat tasan
ja selkäranka halkeaa.

Liikutan sormiani ja mietin,
miten aamuisin parvekkeellasi
minut halkaistaan lonkkaluun vierestä
siten, että lihamme jakautuvat tasan
ja selkärankani halkeaa.

Kritiikki:

Marraskuun runoilijan hämeenlinnalaisen Ainomaija Aunolan (20v.) runoudessa kirjoittaja tarkastelee minä-tuntojaan lihallisuuden ja kehollisuuden kautta. Runojen kehollisuus ja eräänlainen lihan estetiikka, ei kuitenkaan ole itseisarvo vaan pikemminkin on kysymys siitä kontekstista, viitekehyksestä, jonka kautta runoilija herkempiä tuntojaan kuvaa. Ilmaisu on rohkeaa ja intiimiä, runon kieli autenttista ja hallittua. Vaikka runon muoto ja arkkitehtuuri kaipaakin vielä hioutumista, on runon kieli kuitenkin jo omakohtaisen hallittua.

Lokakuun runoilija: Maarit Maunu, 16 v.

Pilvet olivat violetteja
ja maa punamultaa;
ilmapiiri orangin naurua.
Liftari kuunteli ohjeita
unen varjolta;
oli kai silläkin elämä

Mutta
ei ihmisiin ole luottaminen

Kritiikki:

Lokakuun runoilijan Maarit Maunun runot vievät lukijan ihmisenä olemisen perimmäisen eksistenssin äärelle. Runoissa yksityinen kohtaa universaalin, ja rajallinen rajattoman. Tässä merkityksessä on kysymys ihmisen olemassaolon haurauden ja myös mysteerisyyden kuvauksista. Runoilija edustaakin tässä suhteessa sitä romantiikan suuntausta, jossa metafyysisellä pohdiskelulla on aina ollut keskeinen sijansa. Maarit Maunun teksti on koskettavaa ja puhuttelevaa, ilmaisu etsivän rehellistä. Runon muotoon ja arkkitehtuuriin liittyvät tekijät kaipaavat vielä kehittelyä.

Syyskuun runoilija: Laura Huostila, 12 v.

Kaktus

Se oli kaunis kesäinen ilta,
kauniimpi kuin arvaatkaan.
Se oli sininen purppuratähti,
joka katsoi taivaastaan.
Kaktus makasi hangellaan,
rukkanen taas ruohollaan.
Kukka kasvoi ruukussaan,
ja pipo oli pensaassa.
Löysin kesäisen maailman,
löysin sinisen vuoren ja maan.
Löysin kaktuksen hangelta,
löysin unelman mullasta.
Ei ole mitään, mitään tavallista.
Ei ole mitään, MITÄÄN tavallista.
Ei ole mitään mikä viittaisi siihen.
Ei mielikuvitus ole laatikossa!
Sä löysit sen kai pyjamasta, sukkiksista, tai tötteröstä, mutta minä,
minä en etsinyt sieltä! Minä en etsinyt laatikosta!
Minä etsin kaktusta hangelta,
minä etsin kultaa katosta,
minä etsin rukkasta ruohosta,
minä etsin kukkasta järvestä.
Löysin mielikuvituksen,
löysin sisimpäni vaan,
löysin uskon ja onnen kaukaa,
löysin kaktuksen hangeltaan.
Löysin kukkasen järvestä,
löysin toivon katosta,
löysin rukkasen kukkamullasta,
löysin kultaa keskeltä soraa.
Sinä etsit kai laatikosta, pyjamasta, tötteröstä.
Sinä etsit pölyjen joukosta,
mutta minä.............................etsin kaktusta hangelta!

Kritiikki:

Syyskuun runoilija on nuori 12 -vuotias Laura Huostila Hämeenlinnasta. Laura kirjoittaa vapautuneesti ja antaumuksella. Runoista välittyy sekä kirjoittamisen ilo, että se mielikuvituksen voima, josta hyvä runous useimmiten kumpuaa. Erityisesti minua innostaa runon kekseliäs rytmitys, jossa nuori runoilija on hyvin oivaltanut toiston merkityksen. Toivoa sopii, että nuoren runoilijan runoista myös jatkossa löytyy sitä välittömyyttä ja vilkkautta, jota hän nyt hienosti "Kaktus" -runossaan ilmentää.

Elokuun runoilija: Laura Friman, 20 v.

Joskus iltaisin valo halaa verhojani,
silloin

itken happamia, valtavia helmiä,
jotka vaeltavat viirusilmin vatsaa pitkin haaroihin
ja jäävät sinne nukkumaan

söin vierasta kehoa.
löysää, kyvytöntä, innokasta,
röyhkeää, kaunista pientä miestä,
en ollut ainoa pettynyt ja verille purtu,

nyt joskus iltaisin valon halatessa verhojani
kuulen vain paksuja, luisia lintuja ja tuhkaa,
kaikessa ikuisesti olevaa ei mitään.

Kritiikki:

Runoilija Laura Friman 20 v on jo monen vuoden ajan kirjoittanut tasokasta ja omaleimaista runoutta. Tämän vuoden runot eivät tee tästä poikkeusta. Elokuun runoilija Laura Friman kirjoittaa tekstiä, joka on ilmaisultaan värikästä ja ilmaisurikasta. Ihmisenä oleminen on Frimanin runoissa samalla sekä raakaa ja koskettelevaa että ilmavan leikkisää. Runot eivät ainoastaan sano, kerro, välitä asioita vaan ennen kaikkea ne tuntuvat, koskettavat, tulevat lävitse. Positiivista eläimellisyyttä. Tässä ilmaisurikkaudessaan Laura Friman on ilman muuta yksi vahvimmista tulevaisuuden runoilijalupauksista.

Heinäkuun runoilja: Salla Lehtonen, 15 v.

Itken, itken naurua,
turhaa huvihuutoa.
Sinä et saa täältä mitään,
pedot poissa, karanneet.

Suren, suren aamua,
yön jäljiltä valoisa.
Sinä et saa täältä mitään,
nauru poissa, hävinnyt.

Katson vihan liekkejä,
turhimpia leikkejä.
Sinä et saa täältä mitään,
aamu poissa, loppunut.

Kritiikki:

Heinäkuun runoilija Salla Lehtonen 15 v. kirjoittaa monivivahteista ja kekseliästä kieltä. Hänen runonsa ovat täynnä uusia, mielenkiintoisia ilmaisuja, jotka luovat lukijalle kuvan harvinaisen kypsästä, asialleen antautuneesta nuoresta runoilijasta. Omakohtaisen ja ilmaisurikkaan kielen avulla Salla Lehtonen luo kuvaa maailmasta, joka jälleen kerran on uusi ja originaalilla tavalla ainutlaatuinen. Lehtonen löytää ilmaisuja, joita ennen ei ole käytetty, ja joista heijastuu paitsi kirjoittamisen riemu, niin myös ajatuksen ja kokemuksen syvyys.

Kesäkuun runoilija: Anna Niskanen, 18 v.

Kun kuljin
rantaviivoja pitkin
oli kotina simpukankuori.
Leväkerrokset kitkin
ja kuoreni suljin,
kun ylös kohosi aallokon vuori.

Makeasti
lepäsin kuoren alla,
meren haipuva laulu soi.
Näin unta: ulapalla,
taivaaseen asti,
kukkapalatsi maata vartioi.

Kritiikki:

Anna Niskanen (18 v) kirjoittaa, uskaltaa kirjoittaa, nykyään niin epämuodikasta riimiteltyä runoutta. Näin hän runoissaan asettautuu täysin nykyrunouden valtavirran, modernin ja jälkimodernin ulkopuolelle. Anna Niskanen hallitsee runon mitan, ja mikä parasta, siten ettei se kahlitse hänen ilmaisuaan. Teksti on ilmaisultaan haastavaa, sytyttävää ja ainutkertaisen koskettavaa. Anna Niskanen rakentaa riimitetystä muodosta runon herkkyyttä korostavan kehyksen.

Vuosi 2000

Joulukuun runoilija: Tiina Jussila

Menkää minne haluatte,
mutta älkää odottako minun seuraavan.
Reittinne ovat ennaltamäärättyjä,
vaikka askeleenne omianne.
En ole mikään fatalisti,
              en mystikko,
                  en, en.
Tiedän enemmän kuin uskon,
mutta huvitan jo itseänikin.
Seison risteyksessä sormi suussa,
en tiedä minne mennä.
              Jään tähän
                  vielä toistaiseksi.
Olisiko niin mahdotonta
              luottaa minuun vähän?

Kritiikki:

Joulukuun runoilijan Tiina Jussilan runoissa reaalista todellisuutta katsotaan naivististen silmälasien lävitse. Herkän herkullisesti Jussila kuvaa niitä moninaisia tuntoja, joita hänen elämismaailmansa hänelle tarjoaa. Tiina Jussila kykenee paikoin erittäin hyvin yhdistämään lempeän, humoristisen "ääneen ihmettelemisen" ja elämänkatsomuksellisen pohdinnan. Vaikka runon muoto on vielä haussa, niistä heijastuu silti selkeä tulevan runoilijan ote. Vielä hieman lisää omaa ääntä ja kokeilevuutta, niin Jussilan runous löytää varmasti oman henkilökohtaisen vahvuutensa ja erityisyytensä.

Marraskuun runoilija: Juha Lehtonen, 18 v.

KERRO MITEN KOTIMATKA TAPAHTUU

On jo kulunut kylliksi aikaa
siitä kun saavuimme rajalta

Metalli kirskuu naisen käsinä
siivet puhdasta elohopeaa
katseessa kuparin terä

Tästä on kerrottu enemmän
    muissa kirjoissa
    muissa kertomuksissa
en nyt jaksa muistaa missä
    tai mitä

Totuuden kirjaan on kirjoitettu jok'ikinen teko
Totuuden kirja on kuin luonnon loputon muisti
kuin akaasia jonka lehdet syksyllä putoavat
  vieden mukanaan kaikkitietämyksen

Tästä ei ole kirjoitettu Totuuden kirjassa
Elämää ei konsaan ole kirjoitettu
eikä kaikkeutemme rajoilla ole kukaan tanssinut
                            ja pudonnut
hulluuteen

Minä tanssin kyllin kauan aikaa sitten
sinun kanssasi
sinulla ei ollut pelkoa, olit jo jalo
vaikka huulesi olivat lyijyä, kasvosi tummunutta hopeaa
silti sinua suutelin
ja katso missä olemme nyt

Kritiikki:

Marraskuun runoilijan Juha Lehtonen runoja määrittää pyrkimys moniulotteisuuteen ja kokonaisvaltaisuuteen. Hän kirjoittaa runonsa harkiten ja ilmaisujaan tietoisesti valikoiden. Modernin hengen mukaisesti hänen runonsa ovat sekä metaforisia että ilmaisullisesti tarkkarajaisia. Myös valittu muoto tukee runon henkeä. Hieman vielä lisää omaäänisyyttä ja uutta "sanomisentapaa", niin Juha Lehtosen runoudesta voi odottaa vielä paljon.

Lokakuun runoilija: Heta Lievonen, 18 v.

Nöyryytettyäni teeskentelijää
sen näin:
    kokonaisvaltaisuus on aina myös ulkokultaista

On vain niin vaikea rakastaa pintaa
kun on kerran sen läpi käyty

Vaikeampi huolia puoliksi tyhjästä
puoliksi täydestä nauttineena

    yksin olla kaikki sukupolvet

     tässä lapsivuodekuolemien ketjussa
     jossa aika jatkuvasti uhraa vanhoja totuuksia
     kypsymisen nimeen

Ja niin monta kertaa kuin itsensä yhdesä elämässä synnyttääkin

     kivuliasta on katsoa tervettä kuolemansairautta,
     jota se toisaalle versoo

Kritiikki:

Lokakuun runoilija Heta Lievonen (18 v) kirjoittaa syvien ulottuvuuksien lävitse. Hänen runoihinsa sisältyy älyllisiä oivalluksia ja pohdintoja, jotka ovat kiinteä osa runojen koskettavaa yleistunnelmaa. Hetan tapa kirjoittaa on kaikkea muuta kuin ulkokohtaista; hänen runoissaan on vahvaa sisäisä latausta, joka nousee kirjoittajan itsenä monipuolisen rikkaasta ajatusmaailmasta. Runon muodon ja rakenteen suhteen kirjoittaja vaatii vielä harjoitusta, mutta kaikki aikanaan. Heta Lievosen tekstistä löytyy se tärkein; sanomisen, ajattelun ja sisäisen peilaamisen rehellisyys.

Syyskuun runoilija: Anssi Leponokka, 20 v.

Vaipuu alas, vaipuu alas
karkoitettu kuningas
lankeamuksen lahkolainen
viekas virstan vääntäjä
Jalanjäljissä suola kirvelee
taskussa ihmispölyä
Elämäänsä haudattuna
odottaa ylönousemusta

Kuunsirppi ruosteinen
ajanhampaan kalvama
turruttaa miehen sisimpää
vie tunnon kohmeisista käsistä
ja vaipuu alas
vaipuu alas
a
l
a
s
a
l
a
s
a
l
a
s
a
l
a
s
a
l
a
s
a
l
a
s

Kritiikki:

Syyskuun runoilija riihimäkeläinen 20-vuotias Anssi Leponokka omaa kieleen uskaliaan ja kokeilevan suhteen. Tyyli kirjoittaa on mielenkiintoisella tavalla hämmentynyt ja epäselvä. Tämä epäselvyys ei kuitenkaan ole mikään haitta vaan päinvastoin ; runoista muotoutuu eräänlainen outo peili, jonka edessä lukija ei voi paeta omaa tulkintaansa. Kaiken lisäksi Anssi Leponokan runot ovat sisällöllisesti rikkaita, moniulotteisia. Kollaasinomaisena ne muodostavat kokonaisuuden, jossa tiedostettu kohtaa tiedostamattoman, euforia elävän konkreettisen elämän. Runoista on moneksi, eikä niitä suinkaan ole luettu tyhjäksi heti ensimmäisellä kerralla. Erityisenä ansiona voi pitää kirjoittajan rohkeaa kykyä omakohtaisen kielimaiseman luomiseen.

Elokuun runoilija: Reetta Lähteenmäki, 17 v.

KAUANKO AIKAA VIELÄ ?

En ole koskaan
nähnyt luumupuun kukkaa
en koskaan
Niagaran putouksia
muuta kuin kylpylän hierovan suihkun
takapihaa kauemmas -
mutta istutan omenapuun
jotta maailmalla olisi vielä toivoa ;
seuraan hiusteni kasvua
jotta tietäisin ajan kuluvan.
Sinä olet se sana
jonka haluaisin kuullla ;
ja tahtoisin, että vastaisit vielä tänään.
Niinpä jään
kuuntelemaan kaikua
kun kaikki maailman kellot
ilmoittavat vuorotellen
keskipäivää.

Kritiikki:

Filosofisen tarkkaavaisuuden ja arjen kokemuksen yhdistäminen on ollut monelle runoilijalle keskeinen kirjoittamisen muoto jo antiikista alkaen. Tähän samaan aforistisen oivalluksen ja omakohtaisen kerronnan yhdistämiseen kykenee myös Reetta Lähteenmäki. Nuoren, 17-vuotiaan Reetan runous on paitsi oivallusrikasta niin myös kaunista. Runojen maailma on moniulotteinen ja sisällöltään mielenkiintoinen ja haasteellinen. Myös runomuodon hän hallitsee hyvin. Mietiskelyn lempeys ja kiireettömyys yhdistyvät vaivatta paikoin humoristiseenkin ilmaisuun.

Heinäkuun runoilija: Rami Vierula, 15 v.

Nautinnon kiilto silmissä
pääni kulkee pilvissä
olen happoparturi

Kylmät katseet selässä
polttavat ansat edessä
olen kuolleista herännyt tuuli

Välttelen sadetta kaivan lämmintä hiekkaa
kylmyys iskee hapuilen unissa samuraimiekkaa
olen tuulen puhaltama tuoksu

Vastaan kysymykseen vuoren ja puiden
haluan turvaan salamoilta muiden
olen tunturi aukaistu kahleista

Virta vie , tunnelma katoaa
  sydämeni sanoja silmiini patoaa
   olen juossut jo liian kauan

Purppurapilvet ja avoimet ovet
Revolverin kaulaan viilletyt lovet
Olen pelokas linnanherra

Nyt imuroin mieleni, hullusti salpaan
pojat mua huijaa meen halpaan
olen puhallettu pois

tyhjä ajatus

kadotettu neitsyys

löydetty pelastus
varastettu elämä

Kritiikki:

Rami Vierula, 15-vuotias verbaalikko Parolasta kirjoittaa ilahduttavan vapautunutta omakohtaista runoutta. Erityisesti huomio kiinnittyy siihen rentouteen jolla Rami kohtelee runoa. Rami Vierulan runoissa leikkimielisyys yhdistyy humoristiseen ja paikoin myös hyvin koskettavan herkkään ilmaisuun. Runon kieli on omaperäistä, joskaan runon muoto ei vielä ole hallinnassa. Runon muoto olisi se mihin tulisi seuraavaksi kiinnittää erityistä huomiota. Onkin mielenkiintoista seurata mihin suuntaan hän kirjoittajana kehittyy. Parasta on kuitenkin se, että Rami Vierula onnistuu runoissaan luomaan välittömän ja täysin sensuroimattoman autenttisen vaikutelman.

Kesäkuun runoilija: Laura Friman, 19 v.

Toisinaan
ruhjot minua seinää vasten
illalla, yöllä ja uudelleen

toisinaan olen nukkaa
tai alkoholia matossa

ja toisinaan,
raitiovaunussa
reiteni ovat tahmeat

Kritiikki:

Laura Friman kirjoittaa vahvasti ja omakohtaisella intensiteetillä. Runot rakentuvat vaivatta pelkistettyyn mutta kuvarikkaaseen muotoon. Frimanin runoista näkee selvästi sen kuinka kotonaan kirjoittaja runoissaan on; ei mitään pakotettua, ei tarvetta konstailuun tai ylenmääräiseen paatokseen. Laura Friman on runoilijana ammattitaitoinen ja vuosien saatossa kypsynyt. Uskon, että Lauran runot tulevaisuudessa kantavat itse esikoiskokoelmaan asti.

Vuosi 1999

Joulukuun lyhytproosan kirjoittaja: Tuulia Virtanen, 10 v.

Ihmissuden keväinen seikkailu

Ruokavaraston ja Ortelantien välisessä metsässä asuu ihmissusi nimeltä Hytönen. Hytönen hakee aina Ruokavarastosta pullaa. Se tykkää myös hunajamarinoidusta kanasta. Se kyllästyi metsään ja päätti lähteä Keurusselälle kuntoremonttilomalle. Siellä se ui ja juoksi joka päivä pari metriä. Sitten se meni hakemaan kirpputorilta villapaidan. Mutta se oli liian kuuma. Sitten Hytönen meni hakemaan R-kioskilta Spice girls-tikkarin. Se oli väriltään oranssin-valkoinen ja se maistui persikalta. Hän sai siitä tarran, jossa oli Emman kuva. Sitten hänen tuli koti-ikävä ja meni kotiin, osti Ruokavarastosta pullaa ja hunajamarinoitua kanaa ja vietti hauskan koti-illan.

Kritiikki:

Niin kuin hyvin tiedämme, me aikuiset hyvin usein menetämme ne arvokkaat kykymme ja ominaisuutemme, jotka usein liittyvät lapsena-olemiseen. Yksi näistä on se välitön ja ennakkoluuloton surrealismi, mielikuvituksen hulluus ja raikkaus. Tämän kyvyn omaa ainakin Tuulia Virtanen, joulukuun runoilijamme. Tuulian tekstissä on juuri sitä hulppeutta ja välittömyyttä, jota ilman ei myöskään merkittävä kirjallisuus tule toimeen. Tuulialla on kyky kirjoittaa rennosti ja hauskasti, mutta samalla hallitusti ja itsenäisesti. Tuulia Virtasen ilmaisu kertoo paitsi mielikuvituksen vapaudesta myös kirjoittamisen ja elämänkokemisen ilosta. Tätä 10-vuotiaan Tuulian ilmaisun välittömyyttä soisin myös hänen tulevien koulujen kirjoittamisen ohjannan kannustavan.

Marraskuun runoilija: Maria Lassila, 20 v.

rantakalliolla
laineiden alistamalla
maistan meren suolaisen julmuuden
ja meidät
lokit
haikean tuoksun hukkuneiden huulilla

Kritiikki:

Maria Lassilan ilmaisu on lyhyttä, mutta tiivistä. Hän pakkauttaa runoon voimakkaita latauksia ja moninaisia kuvakulmia. Lassilan tapa lähestyä runoa on sekä aforistisen ytimekäs että kauniin metaforinen. Runon muoto on niin ikään konstailematon, pelkistetty ja hallittu. Ja mikä parasta, hallitun kielen takaa löytyy myös kyky ilmaista jotakin kätkettyä, näkymätöntä.

Lokakuun runoilija: Emmi Paavonheimo, 15 v.

"Kuiskimme toisillemme
    hiljaisuutta.
Pimeys soitti minulle
ja nyt se
      uinuu
        sylissäni.
Levottomat silmäni
      harhailevat
         lähtöä.
Eksyin ilmastodiagrammeihin
        kylmiin
          pylväisiin
Ei lämpöä,
    vain palmukuvioisia
          paitoja.
Historia on vain sanoja
          menneisyydestä.
Menneisyyteni
          on
          muukalaisten
ilkikurista naurua
          yksinäiselle
            kulkijalle
              mainosvalojen
                alla."

Kritiikki:

Emmi Paavonheimo on nuori lahjakas sanankäyttäjä, runoilija jolla on vahva ote sanaan , merkitykseen ja metaforaan. Paavonheimon runot ovat moniulotteisia ja tunnelmiltaan vahvoja. Runoilijan runoista huokuu paitsi kokemisen nälkä ja vimma, niin myös tarkkanäköisyyden ja kohtikatsomisen kyky. Ihailtavaa on että nuori runoilija saa ladattua runoonsa niin paljon moninaisuutta sekä ilmaisun, runon muodon, että myös sisällön osalta. Paavonheimon runoissa asiat, mielikuvat, tunnetilat, filosofiset oivallukset muodostavat lukukokemuksen kannalta hedelmälliseen synteesiin, joka tekee lukukokemuksesta antoisan ja kiinnostavan. Runon muoto on hiomista vaille valmis, vielä hieman täsmentymätön ja poukkoileva, mutta kuitenkin selvästi runoilijamielen käden jälkeä. Emmi Paavonheimolta on syytä odottaa lisää. Ehdottomasti mielenkiintoinen runoilijanimi.

Syyskuun runoilija: Heidi A. Laine

välillä olen oma äitini
kokeilen kuinka kasvan kohdussani
punaiseksi ja valkoiseksi ja harmaaksi

minä synnyn sinun sylissäsi

jos illalla olenkin vain munasolu
yöllä sikiän kuin sammakko
unesi kutuvaahdossa

ja aamulla-
aamulla olen jo suomusilmäinen ja ruma
potkin sinut limastasi liikkeelle
vihaisena, öristen
ja lähdettyäsi raavin itseni hereille
loikkelehdin, kaipaan sinua koko päivän

Kritiikki:

Heidi A. Laineen runous on sisäisen universumin runoutta. Se ei peilaa konkreettista, reaalista tai ilmeistä, vaan sitä mikä on muilta piilossa , saavuttamattomissa. Merkityksien mysteeri ja todellisuuden jatkuva, kaunis, mutta myös piinaava läsnäolo yhdistyvät Laineen runoissa omaperäiseksi ja vahvaksi ilmaisuksi. Erityisesti ihailen kirjoittajan suunnatonta introspektion lahjaa, kykyä suuntautua sinne minne harva runoilija, tai ihminen ylipäätään uskaltaa, oman peilinsä mittaamattomiin syvyyksiin. Runojen syvää itseluotaavuutta täydentää Laineen varma ja hallittu sanankäytön tekniikka. Erittäin varteenotettava tulevaisuuden runoilija-nimi. Heidi A. Laine on runoilija, joka kirjoittaa kätkettyä merkitystä.

Elokuun runoilija: Laura Friman, 18 v.

Pitelen sanoja käsissäni kuin
rakastetun päätä,
teen päätökset hiljaa ja
epäillen,
liikun aamuissa kuin viemäriputkistossa ja

kosketan Kristuksen käsiä kuin tarjouslihaa

Kritiikki:

Laura Frimanin runojen mieli on rohkea ja vahvasti henkilökohtainen. Hän kuuluu niihin runoilijoihin, jotka haluavat ja uskaltavat asettaa omat välittömät tunteensa peilipinnaksi omalle runoudelle. Lauran runot eivätole vaivalloisen harkinnan tulosta, vaan autenttisen läsnäolevien tunnetilojen välitöntä kuvausta.

Laura Frimanin runoista voi lukea, että hän on sanankäyttäjänä jo varsin kokenut. Runon arkkitehtuuri on valmista, ja jo nuorelle runoilijalle sisäänrakennettua.

Laura Friman on lahjakas runoilija, jonka eloisalle ja vilkkaalle sanankäytölle on varmasti tilaus suomalaisessa runokentässä.

Heinäkuun runoilja: Ilona Vuori, 15 v.

Onko siitä jo niin kauan?
Minulle menneisyyteni on uni,
unohdettu ja epätarkka.

Oletko varma,
että siitä on jo niin kauan?
Minulle menneisyyteni on joki,
jonka uomaa seuraan.

Menetkö takuuseen,
että se oli keskiviikko?
Minulle menneisyyteni on hiukkanen,
historian ranskalaisessa viivassa.

Oletko varma,
että tahdot muistella?
Minulle menneisyyteni on kyynel,
korkeimman poskipäillä.

Onko seikka saletti,
että sinä et häpeä?
Minulle menneisyyteni on lapsi,
joka kuoli.

Kritiikki:

Ilona Vuoren runous on rajalla olemisen runoutta.

Tekstissä kohtaavat aikuinen ja lapsi, tuleva ja jo menetetty. Se kuinka lapsen tarkkaavainen ja herkistynyt aisti- ja ajatusmaailma yhdistyy aikuisuuden tuomaan melankoliaan ja kipuun, on Vuoren runouden lahjomattomuuden ydintä.

Ilona kirjoittaa vilpitöntä ja koskettavaa runoutta, joiden kuulaudesta ja koskemattomuudesta moni jo mainetta niittänyt vanhempi runoilija voi vain uneksia.

Eniten minuun tekeekin vaikutuksen Ilona Vuoren avoin runollisuus, sen vahva alleviivaaminen mikä runoudessa on kauneinta. Tällä tarkoitan tarkkaavaisuutta, sitä tarkkaavaisuutta, jolla ikävä paljastetaan.

Runon muotoa ja tekniikkaa Ilona Vuori ehtii kehitellä vielä monasti, mutta runoilijan sielu hänellä on jo nyt.

Kesäkuun runolija: Juha Jyrkäs, 18 v.

Veritulva

Monta on vesiä nähty
Kuljettu vastavirtaan
Murjottu tuulta vastaan
Ja tuhouduttu
Tulvan siimekseen

Vuoto suuri on iskenyt
Läpi kansan
Sortanut vuosia
Kestävän ajanjakson
Asukasta kamaran
Pohjimmiltaan pallon muotoisen

Nyt meret läikkyvät
Hurmevuokset valloittavat
Punainen luode leviää

Kalliot katsovat
(katsovat ja nauravat)

Ihminen lyö päänsä rikki
Ja polttaa aivonsa
Voimatta kuitenkaan
Olla häviämättä
Hyökyaallon alle
Veritulvaan hukkumatta

Kritiikki:

Juha Jyrkäksen runous on vahvojen sanojen, voimallisten ilmaisujen runoutta. Runoilija kirjoittaa kuin verenmaku suussa, rohkeasti kamppaillen; runojen merkitykset ovat kuin taistelun tuoksinassa syntyneitä.

Voimallisuuden lisäksi runot kertovat myös halusta rikkoa moderniteetin pidättyväisyyttä ja korkeakulttuurista metaforisuutta. Jyrkäs haluaa sanoa suoraan, piiloittelematta sanomistaan monimutkaisen tulkinnallisuuden kaapuun.

Parhaimmillaan runoilija antaakin originaalin ja suorasukaisen, hieman pateettisuudella höystetyn vaikutelman. Kieli on vaivatonta, ilmaisu selkeää, lyhyttä ja konstailematonta. Juha Jyrkäs on runoilijana ihasteltavan antaumuksellinen.

Vuosi 1998

Joulukuun runoilija: Mari Mällinen, 12 v.

Pihalla seisoo jäinen ukko
takanaan luminen kukko,
ja monta kanaa,
jotka salaa
lumisen Mustin häntää halaa.
Ja pieniä lumitipuja,
jotka rikkoo jäisiä munia.
Luminen pirtin emäntä
kutsuu lehmiä haasta.
Mutta voi että,
on vain yksi lehmä,
eikä loppuja edes tehdä!

Kritiikki:

12-vuotiaan Mari Mällisen lumiukko-runo on paitsi hauska, niin myös poikkeavan kekseliäs. Tämän mitallisen loruttelun ansioita on myös sen tuore, ennakkoluuloton näkökulma sekä kielen rytmin että sisällön puolesta. Kirjoittamisen ilo on silmiinpistävä.Sanaleikki on kaikkinaisuudessaan sekä rentoa että mieltälämmittävää.

Marraskuun runoilija: Laura Airola, 20 v.

toinen runo

Hyvästejä ei jätetä,
ne revitään

Kirjeitä ei revitä,
ne poltetaan

Siltoja ei polteta
saari räjäytetään

Saman langan kaksi päätä kuuluvat
rakkaudelle ja dynamiitille

Kritiikki:

Laura Airolan runo on iskevyydessään ja oivaltavuudessaan nautinnollista luettavaa. Sen yksinkertainen rytmitys ja lyhytmittainen muoto täydentävät hyvin sisällön kekseliästä tunneilmastoa. Ilmavaa jälkeä. Energistä asennetta.

Lokakuun runoilija: Maria Lassila, 20 v.

Ikävänkaipuu

Nuoruuden jäytävin tuska
on kai takanapäin
mutta nyt, kultaisella sormuksella kehystettynä
kaipaan toisinaan tuota ohimoita ampuvaa ikävää

-olet ehkä liian lähellä, liian annettu-

Entä jos jokin merkityksetön suudelma
Sibeliuspuiston pusikoissa
jäikin kokematta

Kritiikki:

Maria Lassilan runot jos mitkään ovat puhdasoppisia rakkausrunoja. Runot eivät kuitenkaan ole mitään nyyhky-lurituksia ja pateettisia rakkaudentunnustuksia, vaan parhaimmillaan niissä on mukana tietty viehko veikeys ja ilakoivuus. Lassilan runot ovat paitsi lempeän empaattisia, myös pirtsakan hedelmäisiä.

Syyskuun runoilija: Anniina Hankkio, 20 v.

               rantaviivassa

katkenneet kaislat
jatkavat veden tanssia
muistuttavat
että tästä ei ole pitkä matka
sinne

       missä vainajat riisuvat vaatteensa

työntävät veneensä liikkeelle

Kritiikki:

Anniina Hankkion runo on kaunis sekoitus myytillistä ja kansallista sielunmaisemaa, jonka äärellä on helppo kokea välittömiä tunnistamisen hetkiä. Tämä puhtaassa modernismin hengessä kirjoitettu koskettava runo antaa lukijalle aavistuksia siitä perimmäisestä mysteeristä, joka on aina ollut suomalaisen runouden ydinlähteitä. Vesi, vene, vainajat -ja heti me tunnistamme mistä puhutaan.

Elokuun runoilija: Maija Koivisto, 19 v.

Katselee
Silmät kipinöivät merta
Aurinkotulia

Kritiikki:

Maija Koiviston runo osoittaa, ettei hyvään runoon tarvita sen enempää kuin viisi sanaa. Koiviston miniatyyri on tyylipuhdas, hyvin sommiteltu tunnelatauma. Paitsi kaunis ja voimakas, on se myös sykähdyttävän aistillinen runo.

Heinäkuun runoilija: Heidi A. Laine, 18 v.

I

Te istutatte toisiinne peltoja. Istun ja kuuntelen kuinka vilja kasvaa, ja minua ahdistaa. Te osaatte puhua minua vääräksi, mutta ette käytä taitoanne.
Kai olette vain sydämmeltänne hyviä vain välinpitämättömiä.

II

Sinä osaat laskea pääsi syliini niin varovasti, aivan kuin pelkäisit, että juoksen karkuun.
Minulle tämä riittää, en hankikaan vielä kissaa.

III

Ostan ystäväni kanssa valkoviiniä.
Me halasimme eilen. Päivät juoksevat ohitse ja metsässä on perhosia.
Kaupunki on rakennettu ihmisistä ja minä tunnen teiden karjunnan jalkapohjissani.
Jossain vaiheessa lähtee taju - rakkautta.
Hän ei käytä mitään ylimääräistä, minusta jo se mitä hån laittaa itsestä itseensä on huumetta,
ja se tappaa nopeammin kuin yksikään henkäys.
Masennus
   tänään itketään jos tulee kyyneliä
   itketään itsiämme eikä päästä pakoon
Suru Ahdistus
   kaunis nimi
   kastan sinut Suru Ahdistus Kuolemaksi, eikä sinusta tule koskaan
kokonaista, etkä saa rakkautta osaksi, vain lepattavan variksen katulampusta,
ja keväällä pihaa pitkin vierivän lehden.

Kukaan ei koskaan sanonut, ettei sitä saisi palvoa. Jotkut kurtistivat kulmiaan.
Epäilivät, mutteivat sanoneet mitään.

IV

En ole löytänyt yhtäkään kellonaikaa. Vain huominen tulee. Umpinaiset ihmiset vaeltavat mieleni käytäviä, sormet puhuvat seinille. Hajoan tänään hiljaa ja kivutta.

Kritiikki:

Heidi A. Laineen runoudessa yhdistyy erinomaisella tavalla tunneherkkyys ja aforistinen tarkkaavaisuus. Lauseet ovat kielellisesti samaan aikaan sekä hallittuja että kokeilevia. Runojen mystiikkaan vivahtavat äänenpainot väreilevät lukijan mielessä synnyttäen yhä uusia tulkintoja, yhä uusia tunnetiloja. Monipuolisuus ja keskittyneisyys ovat kirjoittajan ehdottomia valtteja. Heidi A. Laineen runollista intesiteettia voi vain ihailla.

Kesäkuun runoilija: Laura Friman, 17 v.

joskus teen sinut surulliseksi, puristan sinut kulmiin ja olen
armoton joka puolelta
etkä sinä pidä minusta silloin

puhelin soi ja minulle kerrotaan, että minä olen tytär
ja minun äitini syntyy huomenna, iltapäivän rumuuden rikkoakseen
minä kastan kiitokseksi etusormeni teekuppiin ja pudotan pisaran vatsalleni,
jossa asuu vielä neitsyys ja yksinäisyys, kiertäen toisiaan
koko minä on hetken mustavalkoinen

miksi huuleni janosivat sitä omenaa?
pirun hedelmiä kaulakuopillani
minä olen kaiken synnyttäjä,
määrään maailman muodosta

se syy elää on se, että
taivas roikkuu niin alhaalla ettei kauaa tarvitse elää.

Kritiikki:

Laura Frimanin runous on ennakkoluulotonta, kokeilevaa, elävää runoutta, jossa ilmenee hyvin kirjoittajan oma henkilökohtainen uskallus ja kokemisen jano. Runojen kuvakieli on hakevaa, moniulotteista ja paikoin myös hyvin absurdia. Frimanin runot ovat nuorella elämäninnolla, seksuaalisuudella ladattuja räjähdyspanoksia, joiden myötä lukija kokee erittäin voimakkaan tunnealttiuden.

Vuosi 1997

Joulukuun runoilija: Vilja-Tuulia Huotarinen, 19 v.

HAUTAUSMAALLA

Mullasta nousee sinisiä tähtiä,
kuuneitsyt ja uusi maa solmivat liiton.
Me puhelemme
hiljaa,
kammioistaan kuiskivat
entisaikojen rakastavaiset.

Marraskuun runoilija: Tuulia Niemi-Nikkola, 17 v.

Sinä päivänä oli naisenniminen myrsky ja minä
annoin tuulen puhaltaa jokeen, palokunnan ylös
Valuin jäätä ja vettä mutta aurinko pakotti suupielet hymyyn
Kaupassa myytiin tulppaaneja ja minut
valkoiseen huoneeseen, vuoteeseen, sileiden lakanoiden väliin
Illalla pimeni
isä katsoi ulos ja itki

Lokakuun runoilija: Maria Laiho, 18 v.

Pakkasen höyrylaivat
virtaavat ohi.
Maan kevyt huuru
ja taivaan pienraiskaamat
pilvet
ovat toisiaan liki.
Tänään taivas ja maa
kohtaavat
muuallakin kuin horisontissa.
Kumpuilevat rinteet
aaltoilevat
niin kuin viljapellot.
Yön sydän on mykkä.
Suuret saalistajat hiipivät
varjojen yllä ja itkevät.
Yksikin sana, lause
särkee jään neitseellisen unen.

Syyskuun runoilija: Vappu Kopra, 18 v.

TURHUUDEN
EI MARKKINOILLA VAAN
MUISTOMESSUILLA

Kerran Suomen kaikki turhuus koottiin museoviraston toimesta yhteen, ja järjestettiin valtava näyttely Pasilan messuhalliin. Lipputuloilla varmistettiin, että tämä kaikki saatiin myöhemmin kuljetettua atomipommin kestävien panssariautojen kolonnassa integroituneen Euroopan keskuspankin portaille. Näyttelyssä oli kasapäin puolueohjelmia, kaikki toistensa näköisiä, hallitusohjelmia ja salaisia pöytäkirjoja, vinoja pinoja eu-direktiivejä ja kokonainen emu-alttari sosiaaliturvan uhraamista varten. Siellä oli pappi, joka saarnasi aina, että homoseksuaalisuus on luonnotomta irstailua, ja raiskasi vaimonsa joka ilta. Tuli siellä vastaan myös erinäistä uusliberalistista sisäistä sankaria ja kumiasuista viulunvinguttajaa, ja pari Jakartasta palautettua maamiinakauppiasta. Näyttelyvieraita varten oli kylttejä, joissa luki, että kananmunien heitto on kielletty.

Elokuun runoilija: Karoliina Lummaa, 20 v.

Juhlavieraita
pahan enteitä
turhaan ajoissa ennättäneitä

Salissa lattia kaatuu
vaikka pullot seisovat kaapissa

Piru ei irti
vaan kiinni
ihoissa
kuin väri

Naisten helmat kiinni lattiassa
ja huulet lakastuvat
kuin eivät ruusut koskaan

Seiniällä roikkuva talja värähtää
nostaa karvansa pystyyn
niin huutavan äänekäs
on uhka
ja totta
todempaa kuin ne syvimmät sydämen totuudet

Ja aurinko karjuu jo
kynnet pystyssä
talon katolla
nuolee silmiä bensiinikielellä
juhlayö on päättynyt
ja nyt
Lopun vuoro

Heinäkuun runoilija: Aino Saarinen, 20 v.

Lännessä taivaan reuna liekehtii.
Pilvien rosoreunaiset juovat
- kuin revityt paperisuikaleet
väräjävät liekkien lomassa.

Jossain sisälläni
vielä piilee rajaton usko itseeni,
vaikka nyt seison 172 senttiä maan rajasta,
ja kaikki liekit ovat kaukana lännessä.

Kesäkuun runoilija: Johannes Halmevuo, 16 v.

AARRE

Sinä siitä puhut
kuinka on hauskaa
juosta sateessa
kastua auringossa ja
kuiviin lehtiin kirjoitat
runon rakkauden
kauniin sanan
kuin itsesi.
Kuva lehdistä heijastuu
näet minut
siellä poika vain
jota rakastat.