Apurahat » Vakuutusvelvollisuus
Kuvaelma Ravioskorven kylässä

Apurahansaajan
vakuutusvelvollisuus

Apurahan saajat pääsivät 1.1.09 alkaen lakisääteisen eläke- ja työtapaturmaturvan sekä ryhmähenkivakuutusturvan piiriin. Lisäksi apurahansaajilla on oikeus ansiosidonnaiseen Mela-sairauspäivärahaan ja sairausvakuutuslain mukaisiin päivärahaetuuksiin sekä tietyin ehdoin työmarkkinatukeen. Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa apurahansaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusturvan osalta.

 

Mikäli apurahalla työskentely kestää yhdenjaksoisesti vähintään neljä kuukautta ja apurahan määrä on vuosityötuloksi muunnettuna vähintään 3 280,47 euroa (vuoden 2009 tasossa) on Suomessa asuvan apurahansaajan vakuutettava itsensä Melassa vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta siten kuin MYEL:ssa säädetään

Esimerkki työtulon vahvistamisesta

  • Apurahansaajalle on myönnetty neljän kuukauden työskentelyajalle apuraha, joka on määrältään 2 500 euroa. Apurahasta 500 euroa on tarkoitettu kuluihin ja loput työskentelyyn. Työskentely alkaa 1.3.2009.
  • Vuotuiseksi työtuloksi muuntaminen=
    (Työskentelyapurahat – kulut):työskentelypäivät x 360
    (2 500 – 500) : (4 x 30) x 360
    2 000 : 120 x 360 = 6 000 euroa

    Apurahansaaja vakuutetaan ajalle 1.3 –30.6.2009 vuotuisella työtulolla 6 000 euroa.

Vastuu vakuutuksen ottamisesta ja vakuutusmaksujen maksamisesta on apurahansaajalla.
Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa työskentelyn alkamisesta. Lakisääteiset vakuutusmaksut ovat keskimäärin n. 14 % työskentelyapurahan määrästä.

Vakuutusmaksut peritään koko kalenterivuoden kestävän vakuutuksen osalta neljässä erässä maaliskuussa, kesäkuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Enintään 6 kuukautta kestävien vakuutusten osalta maksu peritään yhdessä erässä. Eläkevakuutusmaksut ovat verovähennyskelpoisia.

Vakuutusta voi hakea Melan verkkosivuilta löytyvällä hakemuksella. Sähköinen palvelu hakemuksen tekoon avataan 1.3.2009. Vakuutushakemuksen voi tehdä myös Melan asiamiesten vastaanotoilla.

Lisätietoa apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melasta, puh. 020 630 0500, vakuutus(at)mela.fi Kotisivu www.mela.fi

Apurahansaajan MYEL-vakuutusopas