Apurahat » Selvitykset
Avajaiset Unkarissa

Tiliselvitykset apurahan tai avustuksen käytöstä

Niin apurahojen kuin avustustenkin saajille lähetetään päätöksen mukana tiliselvityslomake, joka on palautettava annettuun päivämäärään mennessä taidetoimikuntalle. Selvityksestä tulee ilmetä mitä, missä ja milloin sekä kohteen tai toiminnan julkistaminen (mahdolliset lehdistötiedotteet tms.) ja muu hyödyntäminen.

Tiliselvitys

Työskentelyapurahan saajan ei tarvitse selvittää erikseen tulo- ja menolaskelmia, vaan taidetoimikunta on ennen kaikkea kiinnostunut siitä, miten työskentely on edistynyt.

Kohdeapurahan saajan tulee liittää mukaan laskelma kohteen menoista ja tuloista. Mukaan on liitettävä saadun apurahan verran alkuperäisiä menotositteita. Myös samaan tarkoitukseen saadut apurahat on esitettävä.

Yhteisöavustusten saajan tulee liittää mukaan oikeaksi todistettu laskelma, josta ilmenee avustuskohteen tulot ja menot. Mikäli avustuksen saaja ei ole rekisteröity yhteisö, sen tulee liittää avustusta vastaava määrä menokuitteja alkuperäisinä. Rekisteröidyn yhteisön tulee lähettää kopio tilintarkastuskertomuksesta välittömästi kun se on tehty.

Selostus työskentelyapurahan käytöstä on toimitettava taidetoimikunnalle myöntövuoden marraskuun loppuun mennessä. Yleisluontoiseen selostukseen apuraha-aikana tehdystä taiteellisesta työskentelystä ei tarvitse liittää kustannuksia.

Apurahakohteen muuttaminen ja mahdollinen palauttaminen

Taidetoimikunta voi peruuttaa avustuksen / apurahan tai sen osan, jos sen saaja on esittänyt virheellisiä tietoja tai apurahahakemuksessa on salattu seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa avustuksen tai apurahan myöntämiseen. Avustus / apuraha voidaan myös peruuttaa, jos se on käytetty vastoin päätöstä.

Mikäli apurahan saaja ei käytä myönnettyä avustusta tai sen osaa sille määrättyyn tarkoitukseen on siitä ilmoitettava taidetoimikunnalle. Apurahan käytön muutoksesta päättää taidetoimikunta.