Hämeen taidetoimikuntaHämeen taidetoimikunta on taiteen ja kulttuurin edistäjä Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Teemme yhteistyötä kulttuuritoimijoiden ja taiteilijoiden kanssa alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Toimikunnan 9 jäsentä ovat kukin oman taiteen alansa ja alueellisen kulttuurin tuntijoita. Taidetoimikunnan jäsenet määrää opetusministeriö kolmivuotiskausiksi kuultuaan alueellisia taiteen ja kulttuurin järjestöjä ja laitoksia. Taidetoimikunnassa työskentelevät pääsihteeri, osastosihteeri ja toimikunnan määräajaksi palkkaamat läänintaiteilijat. Taidetoimikunnalla on laaja verkosto yhteistyökumppaneita, mm. maakuntaliitot, ympäristökeskus, taidealan oppilaitokset, kunnat, taitelijaseurat ja muut taide- ja kulttuuriyhteisöt sekä yksittäiset henkilöt, erityisesti ammattitaiteilijat. |
Ajankohtaista
HÄMEEN TAIDETOIMIKUNNAN UUSI KOKOONPANOOpetusministeriön määräämät uudet jäsenet toimikaudelle 1.1.2010 -31.12.2012
HÄMEEN KUVATAITEEN ALUENÄYTTELY: H2O10Teoshaku kesän 2010 näyttelyyn Lahdessa käynnistyy. Teemana YMPÄRISTÖ
TULOSSA: ARS HÄME '10taideviikko Forssassa 21.-29.8.2010
TULOSSA: APURAHAT JA AVUSTUKSET vuodelle 2010julkaistaan helmikuussa
TAIDEPALKINNOTHämeen taidetoimikunta jakoi vuotuiset taidepalkinnot 17.12. klo 14 Lahdessa Sibeliustalon Metsähallissa.
UUSI LÄÄNINTAITEILIJA VALITTIINKirjallisuuden läänintaiteilija Päivi Haanpää aloitti työnsä
SOSIAALITURVAUUDISTUS TAITEILIJOILLELue lisää»
JOULUKUUN RUNOILIJAKuukauden runo julkaistu! Nasty Puppetnukketeatteritekniikoita kirja ilmestyi huhtikuussa -09
|